Vuosi sitten tähän aikaan olin Englannissa, Torquayssa, kielimatkalla. Ajatella siitä on jo vuosi!
Lähdin kielimatkalle yksin, ensin piti lähteä milloin kenenkin kaverin kanssa mutta loppupeleissä ne ei sitten innostunutkaan. Järjestöksi valitsin EF:n. Olin siitä kuullut eniten postitiivista palautetta. My EF:n kautta en paljoa tutustutuneut kehenkään. Kun lähtöpäivä koitti, muhun iski joku angsti ja en olisi halunnut lähteä. Alun perin siis olin menossa Torquayhin abi-kurssille, sitten jossain vaiheessa kevättä tuli tieto, että sinne on liian vähän haikijoita ja mut pistettiin Oxfordiin abi-kurssille, mutta vaihdoin Takaisin Torquayhin ihan normi international kurssille.
Kyllä se oli aika jännittävää lähteä yksin matkalle. Äitiä jännitti kyllä varmaan enemmän :D sitten siinä oli vielä se, että isäntäperheestä ei ollut mitään tietoa. My EF:ssä luki vain isän nimi. Mummu ja äiti olivat ihan kauhuissaan ja keksivät kaikenlaisia kauhuscenaarioita että joudun yksinäisen vanhan miehen luokse :D
Oli kyllä aika jännittävää nähdä kaikki tyypit lentokentällä. En tuntenut ketään ennestään. Tai joku näytti tutulta My EF:n kautta. Tutustuin kuitenkin nopeasti pariin mun ikäiseen tyttöön :) Lentomatka sujui hyvin. Kävi aika hassusti, että Michael Monroe oli samassa koneessa meiän kanssa :D Jotkut pyysi siltä nimmarin, mä en kehdannu. Ihmettelin kyllä, että se matkusti naisystävänsä kanssa turistiluokassa.
|
Michael Monroe |
|
Lontoon tunnelmaa |
Olimme siis Lontoossa kolme päivää. Majoituttiin järkyttävässä hostellissa ja ei siitä sen enempää. Totesin niiden kolmen päivän aikana, että suurkaupungit eivät ole mun juttu. Mua ahdisti koko ajan se kiire ja ettei ole mitään kasvillisuutta lähellä. Ja sitten kun vielä piti kiireessä käydä kaikki mahdolliset nähtävyydet. Kolmepäivää tuntui kolmelta viikolta :D Olin tuntenut huonetoverit vasta muutaman päivän ja tuntui kun olisin tuntenut heidät aina!! :)
|
Kartalla ollaan! |
|
Turistikuvia |
|
Shopping |
|
Waterloo! |
|
Sipsit ovat erittäin terveellisiä, britit -,- |
|
Gorilla!! |
Tuolla hassussa "viidakko ravintolassa" syötiin aina aamupala. Säikähdin aina ku toi rupes liikkuu toi gorilla. Se oli pelottava :/
|
Olympialaiset näkyivät Lontoon katukuvassa |
|
Miley, Marilyn ja Audrey, my best friends |
|
Minä, Piiperi, Pekham ja Akileera |
|
söpö Helinäkeiju :) |
|
London lights |
|
pakalliset oli varmaan vähän tympääntyneitä turisteihin.. |
Lontoosta jatkettin bussilla kohti Torquayta. :) Matka oli aika kutkuttava. Oli jännää odottaa minkälainen pehe siellä on vastassa :D
Tuli ehkä vähän liikaa kuvia. Enempää en jaksa karsia. Oli muutenkin aika vaikeeta valita kuvat ja sit vielä muokkaa ne, koska noi pokkarikameran kuvat oli aika surkeita. Ja osa on kyllä vieläkin. :D
Mutta joo, Lontoo ei ihan tehnyt muhun vaikutusta. Jos mä joskus palaan sinne niin sit sen takii et juoksen maratonin :P
Love, Milla