Joulun
kunniaksi ajattelin julkaista sosiaaliseen mediaan aktiivisemmin sisältöä.
Vähän kuin joulukalenterin muodossa. Osan julkaisen videon muodossa tubeen,
osan suoraan tänne ja osan au pair -blogiin mutta kokoan kaikki linkit tänne
jotta se on teille lukijoille helpompaa.
Siitä
on kulunut ihan liian pitkä aika kun olen viimeksi postannut tänne mutta tässä
ensimmäisessä kuulumisvideossa valotan vähän syitä siihen.
Toisessa
videossa kerron au pair -suunnitelmistani
Kolmannessa
videossa jaan ajatuksia Italiasta
Eli
kerrattakoon vielä olen siis tällä hetkellä Italiassa au pairina ja matka on
oikeastaan nyt puolessa välissä. Viihdyn täällä todella hyvin, perhe on mukava,
samoin heidän sukulaiset. Olen saanut myös ystäviä ympäri maailmaa niin
Koreasta kuin Uudesta-Seelannistakin. Arki rullaa hyvin eikä mitään suurempia
ongelmia ole ilmaantunut. Välillä ärsyttää kun lapset valittaa niiden äidin
pastasta joka on maailman parasta heillä tuskin on hajuakaan miltä esimerksi
pasta Suomen kouluissa maistuu...
Olen
päässyt myös tutustumaan Italialaiseen pyöräilykulttuuriin ja viime viikolla
myös suunnistuskulttuuriin. Olen matkustellut lähinnä Lombardian ja Venoton
alueella mutta tuli sitä yhtenä päivänä käytyä Pisassakin.
Musta
tuntuu että tässä on jo tarpeeksi kuulumisia. Huomenna taas lisää. :)
Tässä
vielä linkki au pair -blogiin:
Buon Natale!
Milla
P.S. Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti