Ajattelin tänään puhua sydäntäni lähellä olevasta asiasta
nimittäin urheilusta.
Urheilu on mulle todella tärkeää. Se on paljon enemmän kuin
harrastus. Se on mulle elämäntapa. En osaisi kuvitella elämää ilman urheilua.
3kk tauko urheilusta kurkkukivun ja nielurisaleikkauksen takia pari vuotta
sitten oli yhtä tuskaa varsinkin kun samaan aikaan osui kirjoitukset. En
päässyt purkamaan stressiä menemällä lenkille. Sinä aikana laiskistuin ihan
kamalasti. Datailin päivät pitkät. Sitä en mielelläni kokisi uudestaan.
Urheilu on paljon enemmän kuin vain tuloksia. Urheilu on
onnistumisia ja epäonnistumisia . Itsensä ylittämistä. Omien rajojen
rikkomista. Haastavaa, rankkaa, ihanaa, kipua, verta, hikeä ja kyyneleitä... Pelkkää tulostaulua tuijottamalla ei pärjää. Siinä tekee vain hallaa istelleen jos vain miettii mitä muut ajattelevat ja tuijottaa pelkästään tuloksia. Jos katsoo pelkästään tuloksia saa aivan väärän kuvan urheilusta. Urheilu on niin paljon enemmän.
Mikä erottaa voittajat häviäjistä? Voittajat eivät luovuta.
Tärkeintä ei ole voitto vaan hyvä suoritus. Jos aina pyrkii tekemään parhaansa niin sillä pääsee jo pitkälle.
GO HARD OR GO HOME!
Tärkeintä ei ole voitto vaan hyvä suoritus. Jos aina pyrkii tekemään parhaansa niin sillä pääsee jo pitkälle.
GO HARD OR GO HOME!
Tärkeintä unelman saavuttamisessa ei ole itse unelma vaan
matka joka on tehty unelman saavuttamiseksi.
Minusta on inhottavaa miten toimittajat välillä kohtelevat
huippu-urheilijoita. Kyselevät pahoja
kysymyksiä heti suorituksen jälkeen. Ja iltalehdet on pullollaan sitä kuinka
joku urheilija mokasi. Miksei vaan voisi keskittyä niihin onnistumisiin. Okei
jos on täysin mokannut niin ehkä siitä on vaikea löytää mitään positiivista.
Mutta tässä kun olen satoja kertoja hävinnyt niin olen vähitellen oppinut huomaan suorituksista ne hyvät asiat. Keskityn vahvistamaan
vahvuuksiani ja parantamaan heikkouksia. Ja pyrin oppimaan virheistä ja yritän
olla tekemättä samaa virhettä toista kertaa. Lista alkaa olla ja melko pitkä…
::D
Mutta urheilussa nyt vaan joutuu kohtaamaan todella paljon paineita, liiankin paljon minun mielestäni, media, some, läheiset, valmentajat, seura, kaikki ne asettavat paineita tahallisesti tai tahattomasti. Mitä olisikaan urheilu ilman kilpailemista ja sen mukanaan tuomaa painetta, kuntoilua
ehkä. Joten kai sitä joutuui sietämään.
Sitten tämä viimeisin kohu kuinka Sirkka-Liisa Anttilan mielestä työttömiä ei auta että pääministeri
urheilee. Mitä hitsiä???? Minä olen työtön ja minusta on Alexander Stubb on
hyvä esimerkki ja roolimalli, siitä voisivat monet suomalaiset ottaa mallia. Anttila voisi itse ottaa mallia Stubbista.
Mun unelma on tulla huippu-urheilijaksi. Laji on vielä vaan
vähän avoin. Ja se vaatii kyllä rankkaa duunia mutta mä olen valmis siihen
kaikkeen. Ensimmäinen askel unelman saavuttamiseksi on sanoa se ääneen. Vasta kun oikeasti sisäistät unelman olet valmis siihen kaikkeen mitä se vaati. Motivaation
ammennan sisältä. Unelmat auttavat jatkamaan.
Olen lukenut paljon Paulo Coelhon kirjoja, joista saan paljon
inspiraatiota sekä motivaatiota.
Viimeiset
vuodet ovat olleet elämäni rankinta aikaa ja urheilu on auttanut minua
jaksamaan kun koko muu elämä on mennyt pain puuta ja on tuntunut että olen
menettänyt kaiken minulla on silti ollut urheilu. Urheilu auttaa mua
hillitsemään stressiä ja pahaa oloa. Urheilu
merkitsee mulle niin paljon. Sitä ei voi kukaan viedä multa pois.
"This is the part of me
That you’re never gonna ever take away from me, no"
Viikonloppuna saavutin enemmän kuin koskaan 13 vuotisella urheilu-urallani. Olin
SM-pyöräsuunnistuksessa pitkällä matkalla viides ja sprintissä seitsemäs.
Osallistujia oli toki vähän, mutta olen todella ylpeä saavutuksistani.
Varsinkin pitkänmatkan kisasta, koska siinä ei juurikaan tullut virheitä.
Sprintin nopeat reitinvalinnat ei todellakaan ole mun juttu ja pyöräilykin
takkusi siinä hiekkamaastossa. Joten jouduin tyytymään seitsemänteen sijaan, mutta
sekin on parempi kuin viime vuonna ,jolloin olin kymmenes. Ja sunnuntain heikko
kisasuoritus oli paljon parempi kuin viime vuoden sprinttikisa. Tää merkitsee
mulle tosi paljon. Rehellisesti sanottuna on hyvin epätodennäköistä että
tulisin saamaan normaalisuunnistuksessa SM-plaketin. En usko että edes
veteraanisarjassa tulen saamaan. Joten tää on tosi iso juttu!
Ja ette voi uskoa minkälaisen tarjouksen sain eilen!!!!! HyPyn AHH Cycling Team pyysi mut joukkoonsa!!! Oon niin otettu tästä! Olen niin onnellinen! Tästä tarjouksesta ei voi kieltäytyä. Tää on just sellanen 'once in a lifetime' juttu.
"AHH Cycling Team on Hyvinkään Pyöräilijöiden naispyöräilyn edustusjoukkue. Joukkue muodostuu parhaimmistoon lukeutuvista naispyöräilijästä."
Linkki tyttöjen blogiin:
Tästä se urheilu-ura vasta alkaa! ;)