perjantai 25. heinäkuuta 2014
Milanie - Näin vietät välivuoden ( 7 vinkkiä)
Hei vaan pitkästä aikaa!
Kesä on mennyt nopeasti kesätöiden ja reissaillun merkeissä, mutta nyt olen palannut taas kuvioihin. Viime päivät olen puuhaillut videoiden parissa sillä ajattelin kokeilla vloggaamista. (Eli videoblogin tekemistä, varttuneemmat seuraajani eivät välttämättä tunne termejä). Välivuosi on siis edessä, joten mulla on tosiaan ylimääräistä aikaa, jotenka käytän sen bloggaamiseen ja vloggaamiseen.
Esimmäinen vlogivideo on nyt ulkona!! Ihan super mahtavaa että sain sen viimein valmiiksi! Jei! Käytin siihen aikaa monta monta monta tuntia. Videoiden kuvaaminen on hauskaa, mutta alku on vielä vähän vaikeaa. Täytyy opetella muokkaaman videoita paremmin. Tekemällä oppii, eikö niin, :D
Tällä ekalla videolla kerron vinkkejä miten voi viettää välivuotta. Oman kokemukseni mukaan täytyy oikeesti hankkia itselle tekemistä muuten tylsistyy. Välivuosi voi pitkän koulurupeaman jälkeen kuulostaa ihanalta ja ekat viikot kesäloman jälkeen ehkä sitä onkin. Mutta sitten kun muut ovat töissä tai koulussa ja ite on yksin kotona niin aika alkaa käymään pitkäksi. Helposti käy niin ettei saa mitään aikaiseksi vaikka aikaa muka on. Kannustan kaikkia ottamaan itseä niskasta kiinni ja tosiaan hankkimaan sitä tekemistä. Siis jotain muuta kuin datailua (toisaalta mitä vloggas ja bloggaus on jos ei datailua... mut kuitenkin :D ) Toivottavasti joku saa vinkin mun videosta, se on mun tavoite.
Tietenkään ei ihan kirjaimellisesti tarvitse ottaa mun vinkkejä :D Pitsinnypläys ei välttämättä ole se kaikista mielenkiintoisin harrastus, mutta jos itse tykkäät siitä niin mikä ettei. Sekin on parempi kuin ei mitään. Ja jos oikeesti jollekin käy sellanen hyvä mäihä että on mahdollisuus lähteä ulkomaille viettämään välivuotta niin suosittelen! Se olis varmasti kaikista antoisin tapa viettää välivuotta.
Itse ajattelin viettää välivuoteni opiskelemalla avoimessa yliopistossa teoreettisen filosofian aineopintoja ja yhden psykan kurssin haluaisin käydä kokeeksi. Psykologia kiinnostaa sivuaineena, mutta en ole käynyt kuin vain yhden lukionkurssin joten haluaisin tietää vähän enemmän mitä se pitää sisällään. Lisäksi haaveissa on (en olis uskonu että sanon näin) käydä pitkän matematiikan kursseja iltalukiossa tai vaihtoehtoisesti matematiikan kursseja avoimessa. Lisäksi ajattelin vihdoin mennä autokouluun. Illat tulee olemaan aika kiireiset. En tiedä haenko töitä koska en tiedä riittääkö mun aika siihen. Sillä haluan tosissani panostaa pyöräilyyn. Kyllä, pyöräilyyn, ei suunnistukseen. Mitta on kyllä nyt tullut täyteen sunnistuksen osalta. Ehkä blogin nimi pitäisi vaihtaa Cycling Towards the Dreamsiin :D Saa nähdä. Mutta sellaset on muun suunnitelmat! :)
Pian lisään sen viime postauksessani lupaamani kuvapostauksen, se on vain julkaise- painiketta vaille valmis. Ehkä ensi viikolla saan aikaiseksi Norja-postauksen, meidän vaellusreissusta.
Pää on täynnä blogi- ja vlogipostaus ideoita. Tästä lukuvuodesta tulee mahtava! <3
Ihanaa rakkaudentäyteistä kesää kaikille! <3
Love, Milla
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti