maanantai 18. kesäkuuta 2018

Luonnonkosmetiikasta

Blogini on herännyt taas eloon! Kuten otsikosta näkyy, tällä kertaa puhun luonnonkosmetiikasta. Olen siirtynyt lähes kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Aloitin tutkimusmatkan luonnonmukaiseen kosmetiikkaan 2015 vuonna. Ensimmäinen luonnonkosmetiikan tuote minkä ostin oli Ole Hyvä sarjan shampoo. (Kerroinkin siitä joskus blogissa) Siitä pikkuhiljaa aina kun joku tuote loppui ostin uuden tuotteen luonnonkosmetiikan puolelta. Jotain 1,5 vuotta meni että kaikki jatkuvassa käytössä olevat tuotteet oli vaihtunut luonnonkosmetiikkaan. Toki tuotearsenaali on lisääntynyt vuosien varrella paljon, esim. tällä hetkellä omistan meikkejä enemmän kuin koskaan ja kaikki luonnonkosmetiikkaa. Mutta esim. Hiusten UV/lämpösuoja on normi kosmetiikkaa, mutta sentään hajusteeton ja parabeeniton (No Nothing sarjaa). En ole nähnyt syytä vaihtaa koska käytän sitä niin harvoin niin olisi haaskausta heittää se menemään, mutta ehkä kun se aikanaan loppuu ostan uuden luonnonkosmetiikan puolelta.

Miksi olen siirtinyt luonnonkosmetiikkaan?
- se on luonnonmukaista 
- se on ympäristöystävällistä
- koen sen turvallisempana
- haluan vähentää kemikaalikuormaa

Toki olen alusta asti tiedostanut, että myös luonnonkosmetiikka voi allergisoida ja luonnonkosmetiikan tuotteille voi herkistyä, joten tiedostan sen että luonnonkosmetiikasta ei välttämättä ole koskaan kaikille ja sen takia myös synteettistä kosmetiikkaa tarvitaan. 

Aluksi olin hyvin tiukka luonnonkosmetiikan suhteen ja suosin mieluiten luomutuotteita, mitä luomumpi sen parempi.  Sittemmin olen vähän höllännyt otetta osin budjettisyistä. Työttömän ja opiskelijan taloudessa ei ole aina varaa siihen luomuimpaan tuotteeseen, mutta en silti ole kokenut vaikeaksi luonnonkosmetiikkaan siirtymistä. Edullisia tuotteita löytyy kyllä. Jos luonnollinen tuote maksaa muutaman euron enemmän kuin marketin vastaava en koe sitä pahana sillä koen että luonnonkosmetiikan tuote on hyväksi sekä itselleni että ympäristölle joten voin satsata siihen.





Alla poimintoja Pro luonnonkosmetiikka ry:n sivuilta, josta voi käydä lukemassa lisää tietoa luonnonkosmetiikasta.
"Luonnonkosmetiikan valmistuksessa suositaan luonnonmukaisia raaka-aineita, joiden alkuperä on pystyttävä jäljittämään. Kasviperäisissä raaka-aineissa suositaan sertifioitua luomulaatua. Uhanalaisia kasveja ei käytetä. Geenimuunneltujen raaka-aineiden käyttö on kielletty. Mineraalipitoisten raaka-aineiden hankkiminen ei saa tuhota maisemaa tai saastuttaa ympäristöä."
"Synteettisten hajusteiden, öljyjen, rasvojen ja väriaineiden käyttö on kielletty. Kiellettyjä ovat myös silikonit sekä mineraaliöljyt, esim. parafiini ja vaseliini. Eläinrasvat ja proteiinit, esim. ihra, tali ja eläinkollageenit eivät ole sallittuja. Mehiläisvaha ja lanoliini (villarasva) ovat sallittuja. Eläinperäisiä raaka-aineita ei saa käyttää, jos raaka-aineiden hankkiminen aiheuttaa eläimelle haittaa."
"Luonnonkosmetiikkaa ei testata eläinkokeilla. Kaikkien tuotteiden tulee olla turvallisia käyttää ja tämä varmistetaan testaamalla tuotteet vapaaehtoisilla. Dermatologiset testit tehdään lääkärien valvonnassa."
"Jokainen sertifioija määrittelee sallitut säilöntäaineet. Monet yleisesti kosmetiikassa käytetyt säilöntäaineet on kiellettyjä kaikissa luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestelmissä. Säilyvyyttä parannetaan myös pakkausteknisin keinoin. Säteilyttäminen on kiellettyä tuotannon kaikissa vaiheissa."
"Tuotteiden valmistuksessa käytetään mahdollisimman yksinkertaisia menetelmiä, jotka säilyttävät raaka-aineiden luonnolliset ominaisuudet. Valmiin tuotteen tulee olla mahdollisimman täydellisesti ja nopeasti biohajoava. Biologiset, mekaaniset ja fysikaaliset valmistusmenetelmät ovat sallittuja. Klooria ei saa käyttää tuotannossa. Pakkausmateriaalin tulee olla mahdollisimman ekologista. Eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista huolehditaan kaikissa tuotannon vaiheissa."
Täältä löydät listauksen muutamista sertifikaateista:
http://www.luonnonkosmetiikka.fi/luonnonkosmetiikka/sertifiointitahot/

Tässä pari artikkelia luonnonkosmetiikasta ja allergioista:
https://www.allergiahelsinki.fi/allergiaportaali/?x177814=233108

http://thebutik.fi/tietopankki/yliherkkyydet-allergiat/

Tässä vielä mielenkiintoinen Kemikaalikimaran blogipostaus aiheesta: Mitä et halunnut tietää luonnonkosmetiikasta:
http://kemikaalikimara.blogspot.com/2013/09/mita-et-halunnut-tietaa.html

Joten tiedostan kyllä luonnonkosmetiikan haitat. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Minulla ei ole todettu allergioita enkä ole saanut allergiareaktioita luonnonkosmetiikan tuotteista enkä muutenkaan ole havinnut herkistyneeni millekään tuotteelle. Mikäili havaitsisin ongelmia voisin tarvittaessa kääntyä synteettisen kosmetiikan puolelle, en ole ideologiassani niin jyrkkä. Tärkeintä minulle on ihon hyvinvointi, ympäristö tulee seuraavana ja sen takia haluankin suosia luonnonkosmetiikkaa.

Mutta se täytyy kyllä sanoa kun tässä n. kolme vuotta olen luonnonkosmetiikkaa käyttänyt, että nykyään tavallisen markettikosmetiikan tuotteet tuntuvat minusta liian voimakkaan hajuisilta, sellaisetkit joita ennen käytin ongelmitta. Esimerkiksi jos lainaan vaikka äidin käsirasvaa, on se minusta liian voimakkaan tuoksuinen, enkä pystyisi sitä itse käyttämään päivittäin toisin kuin ennen. Ja parfyymiosaston läpi kun kuljen saatan saada päänsäryn, tosin parfyymiosastoa vieläkin pahempi on pesuaineosastot. Muutama viikko sitten etsin kaupasta leivinpaperia ja eiköhän se ollut vastapäätä pesuaineita. Muutaman minuutin siinä arvoin mikä leivinpaperi olisi hyvä ja päänsärky iski hetkessä. En muista kauan oireet kesti arvioisin, että useista minuuteista pariin tuntiin.

En tiedä mistä nuo oireet johtuvat, sillä ennen luonnonkosmetiikkaan siirtymistä en kokenut olevani "hajusteyliherkkä" käytin voimakkaasti hajustettuja tuotteita ja hajuvesiä ilman mitään ongelmaa. Ennen en myöskään saanut päänsärkyä parfyymiosastoilta, päinvastoin rakastin niitä!! En tiedä olenko siis herkistynyt jollekin tietylle aineelle vai olenko vain niin tottunut käyttämään vähemmän hajustettua luonnonkosmetiikkaa. (Vältän voimakkaasti hajustettuja luonnonkosmetiikan tuotteita, esim. Weledaa en uskalla käyttää.) En kuitenkaan ole saanut mitään oireita luonnonkosmetiikan tuotteista, jos olisin en kai käyttäisi niitä. En siis osaa yhtään sanoa onko kyse todella jostain herkistymisestä vai onko kyseessä tottumiskysymys. Koska en ole saanut mitään oireita luonnonkosmetiikasta, käytän hyvillä mielin luonnonkosmetiikan tuotteita jatkossakin.


Seuraavaksi voisin esitellä edullisia luonnonkosmetiikan merkkejä. Olen alkuun listannut merkin sertifikaatit ja loppuun olen laittanut hintaesimerkkejä erilaisista tuotteista. Olen myös jokaisen tuotteen kohdalle listannut CosmEthics-sovelluksen ilmoittamat hälytykset.

Mikä on CosmEthics?

CosmEthics on sovellus jonka avulla voi skannata kosmetiikkatuotteen viivakoodin ja se listaa ainesosaluettelon helposti tulkittavaan muotoon ja kertoo jos tuotteessa on jotain epäilyttävää. Sovelluksen käyttö on helppoa. Avaa sovellus ja napauta alakulmassa olevaa kameran kuvaa. Ota kuva haluamasi tuotteen viivakoodista ja siinä silmän räpäyksessä sovellus kertoo onko tuote turvallinen vai ei.

Tässä kuvakaappaus Urtekramin kookos vartalovoiteesta

Sovellus on saatavilla IOS- ja Android-laitteille.

Ilman rekisteröitymistä saa käyttöön seuraavat hälytykset:
 High Concern Alert
 Allergen Alert 
 Suitable or Safe Product

Rekisteröitymällä saa käyttöönsä vielä lisää erilaisia hälytyksiä (kaikki violetteja), itse laitoin kaikki ilmaiset hälytykset päälle:
Chemical sensitisers (preservatives)
Conscious consumer
Vegan
Aluminum
European chemicals agency - high concern list
Plastics
Fragrance Allergens
Chemical Sensitisers (colorants)
Aluminum in Deodorant
UV-Filter Concern List
Nail Products Concern List
Fluorides in Oral Hygiene



Tässä kuvakaappauksessa näkyy osa Urtekramin kookos vartalovoiteen inci-listasta.
HUOM! Urtekramilla on vegaanisertifikaatti, sovellus hälyttää vegaani alerttia koska siihen ei ole päivittynyt tietoa että
tuotteessa käytetty glyseriini on kasviperäistä :)

Esimerkiksi kaikki alle listatut tuotteet saavat sovelluksen mukaan turvallisen tuotteen merkinnän, mutta koska olen laittanut enemmän hälytyksiä päälle olen listannut sovelluksen ilmoittamat mahdolliset haitalliset aineet kunkin tuotteen kohdalle. Monissa tuotteissa on glyseriiniä, se voi olla joko eläinperäistä tai kasviperäistä. Koska Urtekramilla on vegaani sertifikaatti, on se tae vegaanisuudesta. Näiden muiden kohdalla täyttä varmuutta ei ole.


Urtekram

Sertifikaatit:
Astma-Allergia kontrolli (No perfume-linja)
ISO 14001
Ecocert sertifikaatti - Cosmetics
Ecocert Cosmos Cosmetics 2018
The Humane Cosmetics Standard
VANDenergi Ympäristötodistus
VEGAN sertifikaatti
lähde: http://www.urtekram.fi/sider-fi/sertifikaatit
Urtekram on suhteellisen edullinen tanskalainen luonnonkosmetiikka merkki (toki merkillä on myös esim. elintarvikkeita). Urtekramia on nykyään saatavilla tosi hyvin Prismoista ja Citymarketeista ja joistain pienemmistäkin marketeista. Ekokaupoissa valikoimat saattavat olla vielä laajemmatkin samoin esim Sokoksen kosmetiikkaosastolla. Hyödynnän monesti tarjoukset ja urtekram on monesti tarjouksessa esim. Citymarketissa ja Tokmannilla. Urtekramin yksi plussa on ehdottomasti sen hyvä saatavuus. 

Sarjasta olen kokeillut Aloe Vera shampoota ja vartalovoidetta, Rose shampoota, hoitoainetta ja dödöä, Coconut vartalovoidetta ja käsirasvaa, laventeli shea voita sekä Nordic Berries suihkutettavaa hoitoainetta. Myös urtekramin hammastahna on tullut tutuksi, sillä se on markkinoiden halvin luonnonkosmetiikan hammastahna. Uusin urtekram ostos on Purple Lavender sarjan vartaloöljy johon ihastuin saman tien. Ihastuin myös kookossarjaan, shampoot ja hoitoaineet eivät vakuuttaneet, paitsi tuo suihkutettava hoitoaine. Uuteen Purple Lavender sarjaan haluaisin tutustua enemmän, etenkin cream deoon. Aiemmin kokeilemani ruusu dödö oli kristallideo, joka ei muuten toiminut yhtään joten ehkä tämä voisi toimia paremmin. Myös uudet vartalokuorinnat houkuttavat. Urtekramilla on niin laaja valikoima erilaisia tuotteita, että haluasin oikeastaan testata niitä kaikkia, haha :D  Näistä kokeilemistani tuotteista on tulossa arvioita tulevaisuudessa, joten pysykäähän kuulolla.


Hintaesimerkkejä (foodie.fi): 
  • deodorantti rose (50 ml): 3,65 €  (CosmEthics: Aluminum alerts (potassium alum), fragrance allergens alerts (citral, geraniol, linalool, limonene))
  • shampoo coconut (250 ml): 3,95 € (CosmEthics: fragrance allergens alerts (limonene))
  • suihkugeeli coconut (245 ml): 3,49 € (CosmEthics: fragrance allergens alerts (limonene))
  • suihkugeeli aloe vera (500 ml): 5,45€ (CosmEthics: fragrance allergens alerts (limonene))
  • hoitoaine coconut (250 ml) : 4,45 € (CosmEthics: fragrance allergens alerts (limonene))
  • palasaippua aloe vera (100 g) : 1,89 € (CosmEthics: fragrance allergens alerts (limonene))
  • käsivoide no perfume (75 ml):  3,65 €  ei hälytyksiä :) 

Hinnat voivat vaihdella myymälöittäin, verkkokaupoittain sekä tuotelinjoittain.


Organic Shop

Vartalo-ja hiustuotteille on myönnetty BDIH-sertifikaatti ja Cosmos Natural-sertifikaatti. 
lähde: http://organicshop.fi/

Toinen hyvä ja edullinen luonnonkosmetiikka sarja on venäläinen Organic Shop, jonka tuotteet valmistetaan Virossa. Tämän sarjan plussa on käsittämättömän halpa hinta, toisaalta kaikilla tuotteilla ei ole luonnonkosmetiikan sertifikaattia, joten kuluttajan on oltava tarkkana. Meillä on ollut käytössä Blue Lagoon Mineral Shampoo, tykkäsin valtavasti tästä shampoosta. Tuoksu on myös poikaystäväni mieleen. Muun muassa tästä shampoosta kerron tarkemmin seuraavassa postauksessani. Olen lisäksi testannut muutaman kerran äidin Body Desserts Caramel Cappuccino vartalovoidetta ja tykkäsinkin voiteesta paljon. En tosin itse ostaisi tämän tuoksuista mutta ei tämä kyllä ollut mitenkään paha, en siis tykkää kahvin tuoksusta, mutta tämä oli tuoksun puolesta ok. Haluaisin testata Blue Lagoon hoitoainetta, merkin hiusnaamioita ja ehkä myös vartalokuorintoja. Organic Shopin tuotteita on saatavallilla ainakin Sokoksista, Sokos Emotioneista, Stockmannilta, Ruohonjuuresta sekä House of Organic -verkkokaupasta.

P.S. nuo hiput ovat valunutta steariinia kynttilälyhdystä, kiva yllätys odotti parvekkeella, mitenkähän saan nuo puhdistettua


Hintaesimerkkejä (sokos.fi-verkkokauppa):
  • vartalokuorinta raspberry & sugar (250 ml): 3,60 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (limonene, linalool))
  • vartalokuorinta tropical mix (450 ml): 7,90 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin))
  • hiusnaamio avocado & honey (250 ml): 2,90 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin, mel), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol))
  • käsisaippua rose & peach (500 ml): 4,20 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol))
  • hoitoaine blue lagoon (280 ml): 2,50 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts ( benzyl alcohol, limonene))
  • shampoo blue lagoon (280 ml): 2,50 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol, limonene))
  • suihkugeeli passion (280 ml):  3,50 € (CosmEthics: fragrance allergens alerts (benzyl alcohol, limonene, linalool))
Hinnat saattavat vaihdella myymälöittäin ja verkkokaupoittain


Oma Gertrude

sertifikaatit:
BDIH
The Cosmos Standard
lähde: http://www.omagertrude.com/en/our-certificates-and-standards

Olen ihastunut tähän ainakin Prismoista saatavaan saksalaiseen edulliseen luonnonkosmetiikka-merkkiin. Meillä on ollut käytössä 500 ml kirsikka-inkivääri suihkugeeli, joka kesti n. puolivuotta ellei ylikin. Tuoksu on hyvin mieto ja raikas ja poikaystävänikin tykkää siitä. Poikaystäväni oli jopa ostanut minun poissa ollessa uuden samanlaisen tuotteen loppuneen tilalle, joten ihan huono se ei tainnut olla. Suihkutuotteet ovat siis todella riittoisia ja todella edullisia. Lisäksi suihkutuotteet ovat kätevissä pumppupulloissa. Ei ehkä luomuinta, mutta sentään sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Voisin harkita hoitoaineen ostamista, se ainakin riittäisi mulla varmasti yli vuodeksi. Haluaisin oikeastaan testata noita kaikkia tuotteita, ne kun ovat niin edullisia. 



Hintaesimerkkejä (foodie.fi):
  • Suihkugeeli kirsikka-inkivääri (0,50 l): 2,45 €  (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol))
  • Shampoo kehäkukka (0,50 l): 2,55 €  (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (bemzyl alcohol, limonene))
  • Hoitoaine korjaava (0,50 l): 2,55 €  (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts ( benzyl alcohol, limonene, linalool))
  • Vartalovoide tyrni (0,30 l): 2,95 € (CosmEthics: vegan alerts (glycerin), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol, linalool))
  • Käsivoide ravitseva (0,07 l): 1,70 € (CosmEthics: vegan alerts (stearic acid, glycerin), fragrance allergens alerts (benzyl alcohol, geraniol, linalool))
Hinnat voivat vaihdella myymälöittäin ja verkkokaupoittain.




Muita vinkkejä

Lisäksi ekokauppojen alelaarit ja poistokorit ovat suosikkejani. Esim. viime syksynä tein huikeita löytöjä kun Joensuun Ecoteekistä löysin Zuii-kukkaismeikkejä pilkkahintaan. Zuiin tuotteissa raaka-aineet ovat n. 95% luomua, oikeaa luksus luonnonkosmetiikkaa Australiasta. Sanotaanko niin että mulla ei ikinä olisi (ainakaan moneen vuoteen) varaa ostaa kaikkia niitä meikkejä mitä ostin normaalihintaisena niin kalliita ovat. Mutta koska tuotteet oli poistumassa valikoimista niitä myytiin alennettuun hintaan. Siis kaikki tuotteet maksoivat vain 5 €!!!!! Normaalihinta esim. Quad luomiväripaletista on n. 46,80 €, että aika pilkkahintaan niitä tosiaan myytiin.  Tästä lähtien olenkin alekorit syynännyt tarkkaan, niissä tosin pitää aina olla tarkka ettei tuotteet ole sellaisia, joista on päiväys menossa umpeen. Joten kannattaa pitää silmät auki shoppaillessa. ;)

Kuvassa Zuiin Quad luomiväripaletti sävy: Breeze, Duo luomiväripaletti sävy: Classic sekä musta Vegan Flora Mascara

Summa summarum  luonnonkosmetiikka voi olla myös edullista. :)

Kuten aiemmin jo mainitsinkin aion tulevaisuudessa kertoa tarkemmin kokeilemistani luonnonkosmetiikan tuotteista. Tässä vuosien varrella olen testannut jos jonkinmoista tuotetta joten koen osaavani sanoa tuotteista jotain. Aion siis tehdä oikein juttusarjan, jossa kerron arvioni erilaisista käyttämistäni luonnonkosmetiikan tuotteista.Tykkään itse lukea tuotearvosteluita ja tykkään enemmän arvosteluista joissa kerrotaan toimiko tuote käytännössä kuin sellaisista joissa kerrotaan vain ensivaikutelma. Ensivaikutelmaan perustavat arviot ovat nekin välillä ihan paikallaan, mutta joskus joku tuote saattaa aluksi olla hyvä, mutta pidemmällä käytöllä sitä huomaakin ettei tuote toimikaan, joten siksi en tykkää niistä niin paljon ja siksi haluankin lukijoilleni kertoa rehellisen käyttökokemuksen tuotteista. On hyvä muistaa että arvioni perustuvat lähes pelkästään omiin kokemuksiini. Aikomuksenani on jokaisen postauksen yhteydessä kertoa ihotyypistäni yms. ennen kuin alan kertomaan tuotteista jotta lukijan on helpompi arvioida voiko tuote toimia itsellä. Esim. ensimmäisessä postauksessa jossa käsittelen shampoita, kerron hiuslaadustani ennen kuin alan höpöttämään shampoista. On kuitenkin mahdollista että vaikka jollain olisi samanlainen ihotyyppi tai hiuslaatu, tuotteet eivät siltikään sovi, tämmöiset asiat kun ovat yksilöllisiä. En siis kuuluta missään nimessä totuutta, vaan kerron rehellisen arvioni ja käyttökokemuksen testaamistani tuotteista. Pyrin myös kertomaan kokemukset pidemmältä aikaväliltä ja pyrin välttämään ensivaikutelma arvioita.



Tällaista olisi siis luvassa, miltä kuulostaa? Mitä ajatuksia luonnonkosmetiikka teissä herättää? Käytättekö luonnonkosmetiikkaa?

Iloista viikon alkua kaikille!


❤: Milla










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti